Sivut

perjantai 30. syyskuuta 2011

Äänispesialisteille parit kaakut

Sain neljän kakun tilauksen ystävältäni, joka juhlii tänään osakkuuttaan ja uusia hienoja toimitiloja laulukoulu Ääniräätälissä.

Kakkujen suhteen sain melkoisen vapaat kädet. Toiveena oli kuitenkin raikas ja mahdollisesti keltainen/oranssi täyte. Tämä toive oli peräisin yrityksen logosta. Lopulta täytteeksi valmistui valkosuklaa-passion-lime-appelsiini-persikkamousse. Hyvin vaaleankeltainen ja miedon raikas ainakin omasta mielestäni. Kakkupohjat olivat perusvaaleat, yksi gluteeniton.

Kakkujen koristeet ideoin Ääniräätälin logosta. Oli melko kovan työn takana saada edes jotenkin koristeet muistuttamaan tätä alkuperäistä... toivottavasti on tunnistettava.





Kaikki koristeet ovat tällä kertaa samaa kuin kakun päällysteet muutenkin, eli karkkimassaa.

Onnea ja menestystä Ääniräätälille!

sunnuntai 25. syyskuuta 2011

Karjalaisia piirakoita


Tänäaamuisen leivontatuokion tuotoksena syntyi 50 karjalanpiirakkaa.
Tällä kertaa tein kuoret pelkistä sihtiruisjauhoista. 

Yksi suosikeistani perinneleivonnaisrintamalla ehdottomasti!



sunnuntai 11. syyskuuta 2011

Traktori ja kylpevä prinsessa





Ensimmäisenä on vuorossa Eeliksen syntymäpäiväkakku. Sankarin mielitiettyjä ovat monenmoiset koneet ja laitteet. Tämän kakun keskipisteeseen pääsivät traktori peräkärryineen. Kakun värimaailman toivottiin olevan jotain muutakin kuin sinistä. 











Kakun täytteistä toivottiin ei-niin-makeita. Myös mustikkaa toivottiin muodossa tai toisessa. Kakkupohja on perusvaalea ja ensimmäisessä kerroksessa on vaniljakreemi (vaniljakiisseli+kermavaahtoa+kreemiä) ja ohuelti mustikkahilloa. Toisessa kerroksessa on mustikkamoussea. Eli kovin mustikkainen kokonaisuus odottaa juhlaväkeä!







Kakun koristeet ovat pääosin sokerimassaa, jotta pysyisivät muodossaan. Kakun päällinen on karkkimassaa ja massan päällä vielä "hiekkana" digestive-keksimurua.

Paljon onnea Eelikselle!








Toisena yhtä mielekkäänä sunnuntaiaamun puhteena oli kakku ystävälle, jonka kylpyhuonemaailma on kokenut varsinaisen muodonmuutoksen!

Ystäväni toivoi kakussa näkyvän nimenomaan kylpyhuoneen tavalla tai toisella. Siinäpä olikin sitten miettimistä. Lopulta päädyin melko yksinkertaiseen vaihtoehtoon yrittäen ottaa huomioon nimenomaisen kylpyhuoneen persoonallisuuden... Ainakin kakun pilkut ovat samanlaiset kuin uuden kylpyhuoneen suihkuverhossa.






Kakusta toivottiin suklaista. Ja sellainen siitä sitten todella tulikin. Pohja on ekstrasuklainen, välissä suklaarouheen lisäksi lemon curdia ja tiramisutäytettä. Kakun täyte on varmasti enemmän aikuiseen makuun, mutta omasta mielestäni ehkä paras ikinä tekemäni täyte.












Kakun päällä loikoileva arjen prinsessa on muotoiltu pääosin sokerimassasta. Lisäksi suuren suuren siivon ja päänvaivan aiheuttanut "vesi" ammeessa on tehty Bilar-vaahtokarkeista. En suosittele tätä menetelmää kenellekään! Sulatin mikrossa vaahtokarkit venyväksi vaahdoksi, jonka sitten värjäsin ja levittelin ammeen pohjalle (lue: pöydälle, mikroaaltouunin seinille, patalappuihin ym.). Vaahtokylvyn vaahtoja esittää helmiäisnompparellit. Prinsessan muotoilu oli kakinpuolin uutta ja opettavaista ja tietysti mukavaa!

Toivottavasti lukupiiri nauttii myös kakusta!


lauantai 10. syyskuuta 2011

Viheriöllä





Vuorossa 10-vuotissankarin kakku. Toiveet kakun suhteen olivat mukavan laajat ja helpot. Sankari harrastaa mm. golfia ja tennistä, joten näistä syntyi heti idea kakulle.



Kakkupohja on ekstrasuklainen, täytteenä mascarpone-lime-daim-täytettä vadelma-mustikkasurvoksen päällä. Toivottiin raikasta täytettä ja pyrkimys siihen olikin toteutuksessa kova.

Päällä karkkimassaa ja koristeet sokerimassa-karkkimassasekoitetta.

Onnea täyden kympin pojalle!

perjantai 2. syyskuuta 2011

Terveiset tuolta jostain...


Tämän viikon haasteena oli Lukaksen
4-vuotissynttärikakku. Sankarin toivomuksesta kakussa tulisi näkyä ulkoavaruuden oliot. Muuten sain täysin vapaat kädet ulkoasun ja sisuksen suhteen.

Oli kyllä varsin mukava projekti! Yhtenä iltapuhteena sitten syntyi raajoja, vartaloita silmiä ja tuntosarvia erilaisille mönkiäisille. Osa näistä tekeleistä jäi odottamaan vielä ottajaansa, mutta kuusi tehtävään sopivinta pääsi pelottelemaan sankaria kakun päälle.



Kakku on kooltaan noin 20 hengen kahvitteluun sopiva. Pohja on vaalea peruskakkupohja ja välistä löytyy mansikkamoussea sekä kinuski-valkosuklaa-limemoussea.

Päällinen karkkimassaa ja hahmot sokerimassan ja karkkimassan sekoitusta. Kuvista ei ehkä huomaa, mutta kakun keskus, kirjaimet ja sivunauha ovat väriltään vähän tummempaa lilaa kuin kakun muu pinta. Kakun helmiäismäinen pinta (lähes metallinen) syntyi runsaalla helmiäissuihkeella.

Onnea vielä Sankarille!