Sivut

maanantai 31. joulukuuta 2012

Star Wars Angry Birds -kakku

Lauri  täytti jouluaattona 9 vuotta. Hänen juhliaan vietettiin eilen sunnuntaina. Ilokseni sain tehdä hänelle kakun.




Toiveena oli star wars angry birds teemaan sopiva kakku. Ja hahmoja toivottiin kakun päälle.

Laurin kakku pitää sisällään mansikka-valkosuklaa-minttusuklaamoussea ja sipaisun limecurdia. Kakkupohja on perusvaalea.






Kakun päällä veikistelee kolme lintua, yski sika, pari lautaa ja pari kiveä. Tähden keskellä on numero 9, joka on pienistä hopeisista nompparelleista tehty. Kakun reunoilla on pieniä hopeisia tähtiä.



Oikein paljon onnea Laurille!

sunnuntai 30. joulukuuta 2012

Piparminttumarengit




Tein jouluaattoaamuna marenkeja, joihin moni leivontablogin pitäjä on ihastunut. Eli näitä herkkuja löytyy yhdestä jos toisesta suomalaisesta ja kansainvälisestä blogista. Helppoja ja herkkuja!  Ihan perusmarenkitaikina piparminttuesanssilla höystettynä, mutta ennen kuin massa pistetään pursotinpussiin, sipaistaan pussin sisäpintaan pensselillä pari punaista elintarvikeväri raitaa. Näin pursottaessa syntyy kivat "polkka"-raidat.


Joku kyseli taannoin, että kuka kuvat ottaa blogiini. Niin usein kuin mahdollista, kuvaajana toimii mieheni, joka jaksaa järjestellä kuvauspaikan viimeisen päälle. Valitettavasti usein kuitenkin joudun itse ottamaan kuvat, jolloin kuvaus tapahtuu ajatuksella, kakku pöytään ja emäntä tuolin päältä napsauttaa parit kuvat. Niitä sitten miehini vähän säätelee, jotta saadaan jotain kuvamateriaalia blogiin. 

torstai 20. joulukuuta 2012

Jouluisat pullat ja limput


Niin ihanaa on leipoa, ettei siitä meinaa tulla laisinkaan loppua! 
Tänään valmistuivat joululimput kera erinäisten jouluisten pullien. Kylläpä tuli tupaan joulun tuoksut!


Oikein herkullista ja tunnelmallista Joulua!

sunnuntai 16. joulukuuta 2012

Synttärikakkuja!

Tämän viikonlopun synttärisankarit Frans ja Kiia saivat kovin erilaiset kakut, vaikkakin täytteet olivat likimain samat.
Fransin kakun suhteen toiveet olivat varsin vapaat. Jotakin angry birds tai star warsiin liittyvää olisi kiva. Päädyin yhteen angry birds hahmoista. Toivottavasti kakun saaja tunnisti hahmon. Kakun täytteenä on marjaisaa moussea ja vaniljamoussea. Kakkupohja on vaalea. 














Suloinen Kiia tyttö täyttää tulevalla viikolla yhden vuoden. Hän juhli synttäreitään lauantaina ja pääsin tekemään hänelle kakun äitinsä toiveita kuunnellen. Toivottiin marjaisaa hyydykekakkua (tein kolme hieman erimakuista kerrosta), jonka koristeissa olisi puu kera erinäisten kuvioiden, kuten lehtien, kukkasten ja linnun. Idea koristeisiin oli syntynyt tyttösen seinätarrasta. Se, miten koristeet sitten juhlapaikalla aseteltiin kakun päälle, jäi minulta näkemättä. Mutta Kiian kanssa nähdään varmasti pian! 

Onnea molemmille Sankareille!

lauantai 15. joulukuuta 2012

Joulun pienet paketit





Neljälle ystävälle tein jo melko perinteisesti pikkuleipiä joulumuistamiseksi. Tänä vuonna vuorossa olivat perinteiset muropikkuleivät, joiden väliin laitoin mansikkamarmeladia ja limecurdia. Lisäksi osan pipareista koristelin valkosuklaalla ja strösseleillä.

Jouluisiin tunnelmiin.
Elina





sunnuntai 9. joulukuuta 2012

Joulupiparikranssit



Tänä vuonna muutama tuttava saa joulutervehdyksen joulupiparien muodossa. Tein neljä piparikranssia ihan peruspiparimuoteilla otetuista joulupipareista, joita olin hyvin niukasti koristellut. Kranssien pohja on myös joulupiparitaikinasta paistettu renkula.



Tunnelmallista ja kanelin tuoksuista joulun odotusta!

lauantai 8. joulukuuta 2012

2 x punainen kakku

Tänään lauantaina juhlii Paola kolmevuotissynttäreitään Turussa. Paolan toiveena oli, että toinen kakku olisi mansikka ja toinen yksi tuttu punainen auto. Hieman kyllä hirvitti tehdä tuota jälkimmäistä, kun tuollaiset animaatiohahmot ym. ovat oltava aina niin näköisiä. No, eipä siitä nyt ihan näköistä tullut, toivottavasti kuitenkin kelpasi sankarille.


Valitettavasti tällä kertaa kuvauksen kanssa oli suuria ongelmia ja mm. mansikkakakusta ei kunnon kuvaa tallentunut. Kakut ovat samanlaisia sisältä. Vaalea kakkupohja, mansikkamarmeladia ja diplomaattikreemiä valkosuklaalla ja limellä höystettynä.

Onnea suloiselle Sankarille!

sunnuntai 2. joulukuuta 2012

Ei myrskyn, vaan oikean metsämiehen kakku

Eilen juhli Antti hienoja vuosiaan ja pääsin tekemään hänelle kakun.


Kakun sisuksesta toivottiin mustikkaista ja valkosuklaista. Teinkin kakkuun mm. mustikoista, rahkasta, tuorejuustosta, valkosuklaasta ja mustikka-maitosuklaasta moussen. Lisäksi sipasin ohuelti marjahilloa pohjan päälle.

Koristelussa toivottiin metsäteemaa. Tällä kertaa tuli vain yksi puu, jonka takaa kurkkaa kettu.

Suuremmoiset onnittelut Antille!

perjantai 30. marraskuuta 2012

Talven valkosuklaa-glögikakku



Jotakin joulua uumoilevaa, ei liian makeaa eikä liian monimutkaista, niistä ideoista syntyi tällainen hyydykekakku. Kakun pohja on joulupipareista, ja heti piparipohjan päällä on ohut kerros kuningatarhilloa. Mousse on vaniljainen rahka-kermaseos, jossa sulaa valkosuklaata ja hieman sitruunanmehua sekä muutama liivatelehti. Kakun kiille on glögistä ja koristeet sokerimassaa ja valkosuklaata.

Tätä kakkua pääsin itsekin maistelemaan kun tarjoilin sitä niin ex-kollegoilleni että ystävälleni menneellä viikolla.

lauantai 24. marraskuuta 2012

35-vuotiskakkuja!


Ystäväni juhlistaa tänään 35-vuoden rajapyykin ylittymistä kera parinkymmenen ystävän. Kakkutoiveena oli yksi lime-mascarponetuorejuustokakku sekä suklaakakku tennisteemalla.





Lime-mascarponekakun ohje on helppo ja helposti sovellettavissa. Pohjana tällä kertaa gluteenittomia suklaakeksimuruja. Itse mousse pitää sisällään mascarponea, vaniljakastiketta, kermaa, liivatetta, limen raastettua kuorta ja mehua, limecurdia ja tomusokeria. Päällisen kanssa pohdiskelin jonkin aikaan, että kiillettäkö vaiko jotain muuta. Lopputuloksena muutama mustikka ja mansikka sekä suklaaraidat.









Tennisteemainen täytekakku oli taasen varsin hauska projekti! Koska uskalsin ystävälleni tehdä vähän erilaisemman ja humoristisemman kakun, tein kakun päälle ns. tulostaulun, josta tenniksen ystävät voivat päätellä myös kakun saajan nimen, sekä ruohikossa lepäävän tennismailan ja parit pallot. Kakun sisus on suklaamoussea ja kuningatarhilloa ja pohja suklainen kakkupohja.


Onnea vielä Sankarille ja ikimuistoisia juhlia!


lauantai 17. marraskuuta 2012

Omenapiirakka brandyllä ja vaniljalla





Iltakahvilla tänään tarjolla omenapiirakkaa murotaikinakuoressa.  Omenoita paistoin voissa hetken aikaa, lisäsin fariinisokeria, vaniljasokeria sekä lurauksen brandyä. Omenoiden alle, pohjan päälle levitin ohuen kerroksen vaniljakreemiä ja päälle asettelin murotaikinasta ohuita suikaleita.


lauantai 10. marraskuuta 2012

Kroko & virtahepo -kakku

Tänään 10. päivä marraskuuta tulee tasan vuosi kun ystäväni synnytti suloisen poikalapsen. Tämän hurmurin syntymää onkin sitten juhlittu jo pariin otteeseen ennen virallisia synttäreitä.

Sain kunnian tehdä synttärikakun pienelle miehelle. Toiveena oli, että kakun päällä veikistelisivät kaksi sankarille tärkeää pehmolelua. Toive oli myös, että kakku olisi vihreä. Loput jäikin sitten minun päätettäväksi.




Kakku on 7 munan suklaakakkupohjaan tehty. Välissä appelsiini-lime-suklaamoussea, toisessa välissä vadelmahilloa ja toisessa mangohilloa.


Jo aiemmin tein pienen epävirallisen suklaakakun viemisiksi kyläilylle. Kakun välissä oli mansikka- ja vaniljamousset.





Onnea, Onnea Joonas syntymäpäivänäsi!

lauantai 3. marraskuuta 2012

Prinsessojen juhlat!


Tänään kokoontuivat Turun pikkuprinsessat juhlimaan 5-vuotiasta Emiliaa sankoin joukoin! Juhlien teeman mukaisesti myös tarjottavat olivat prinsessoille sopivat.


Täytekakku pitää sisällään mansikkamoussea, vadelmamarmeladia ja vaniljakreemiä. Kakkupohjana gluteeniton suklaapohja. Ensimmäistä kertaa tein kaksikerroksisen kakun, tosin ilman mitään tukirakenteita, joten toivottavasti kakku pysyi pystyssä viimeiseen kakunleikkaajan saakka. Kakun koristeluun käytin sokerimassasta tehtyjä perhosia, kukkasia, kruunua ja nauhoja.







Kakun kanssa tarjolla oli mm. appelsiinisuklaiset muffinssit, joiden päälle pursotin kerma-rahkavaahtoa, ripottelin pieniä nompparelleja ja tietysti vielä prinsessakoristeita hammastikuissa.

Onnea ihanalle Emilialle!

sunnuntai 28. lokakuuta 2012

Lukupiiriläiset juhlivat!

Tänään viettivät kuusi naista lukupiirinsä 5-vuotissynttäreitä. Sain kutkuttavan kakkutilauksen ystävältäni, joka kuuluu tähän edeltä mainittuun kuusikkoon.

Sain siis täysin vapaat kädet kakun täytteiden ja ulkoasun suhteen. Ensimmäinen ajatus oli tietenkin kirjat, joita kakussa tuli olla muodossa jos jonkinmoisessa, tietenkin. Ja lopulta päädyinkin tekemään 2 kakkua kirjan muodossa ja ruusukkeen, jossa yhdessä luetut vuodet näkyvät. Alimman kirjan päädyssä näkyvät lukupiiriläisten etunimien kirjaimet.




Suklaisen kakkupohjan tein 6 munasta suorakaiteen muotoiseen vuokaan. Kakkupohjan halkasin, täytin suklaamoussella ja kuningatarhillolla. Kun kakkupohja oli hyytynyt rauhassa, halkasin kakun kahteen osaan, jotka molemmat päällystin karkkimassalla.

Kakut olivat yllättävän haastavat tehdä, kun ei moisista ollut mitään kokemusta tai tietoa entuudestaan. Kakkupohjan ja täytteen tulisi olla selkeästi jämäkämpää, jolloin kirjat olisivat olleet "ryhdikkäämpiä" ja ei niin luetun näköisiä. Siispä, seuraava kirjakakun tilaaja saa taas varmasti siistimmän lopputuksen nautittavakseen.

Iloisia hetkiä lukupiiriläisille seuraaville vuosille!

Prinsessakakku x 2


Eilen syntymäpäiviään vietti Elli! Ellillä tuli ensimmäinen vuosi täyteen, ja sen kunniaksi pääsin tekemään kaksi kakkuja, joista toivottiin prikulleen samanlaisia kuin tämä Fridalle hetki sitten tekemäni kakku. Pienenä lisäyksenä haluttiin Ellin nimi kakun päälle. Myös kruunujen sisällä olevat namit vaihtuivat pieniksi vaahtokarkeiksi.


Kakut pitävät sisällään kuningatarmoussea sekä valkosuklaa-limemoussea. 

Paljon Onnea Elli!


lauantai 27. lokakuuta 2012

Angry Birds -kakku

Jo tutuksi tulleet angry birds hahmot muovautuivat sokerimassasta tällä kertaa Sinin kakkua koristamaan. Tämä suuri (10 munan) kakku meni ystäväni tyttären 8-vuotisjuhlille. 




Kakun toivottiin olevan angry birds teemainen, joten sain itse valita hahmot ja sommittelut. Täytteeksi toivottiin jotain marjaisaa.


Lopputuloksena heinien/levien kätköistä kurkistelee 8 hahmoa, jotka onnittelevat päivänsankaria yhteen ääneen. Kakun sisältä löytyvät marjainen mousse sekä sitruuna-valkosuklaamousse. Kakkupohja oli perinteinen vaalea.


Onnea vielä Sinille!

tiistai 23. lokakuuta 2012

Varaslähtö Halloweeniin!



Tarjolla tulevan keppostelujuhlan kunniaksi kahden suklaan muffineja sitruunarahkakuorrutuksella 
ja sokerimassakurpitsalla. 

keskiviikko 17. lokakuuta 2012

Mokkainen suklaa-kirsikkakakku



Hyvien ystävien vierailua varten tein suklaisen täytekakun. Kakkupohjaan laitoin pari pussia pikakahvijauhetta, jolla (veteen sekoitettuna) myös kostutin kakun. Kakussa on neljä kerrosta ja kaikista väleistä löytyy tummasta suklaasta tehty mousse sekä kirsikkahilloa. Kakku on kuorrutettu appelsiinisuklaa-tuorejuusto-kermaseoksella.
 Koristeet sokerimassaa.


Tervetuloa ystävät hyvät!

torstai 4. lokakuuta 2012

Korvapuustipäivän sankari!


Tänään 4.10.2012 Suomessa vietetään kansallista korvapuustipäivää! Tämä erittäin mieluinen tapa on lainattu Ruotsista, jossa päivää (Kanelbullens dag) on vietetty vuodesta 1999 lähtien.

Kanelintuoksuisin terveisin
Elli

lauantai 29. syyskuuta 2012

Matkailijan kakku



Ihanan kakkutilauksen sain ystävältäni, joka tilasi kakun tyttärelleen, joka taasen viettää tänään ystävänsä läksiäisiä kera muutaman ystävän.

Kakun suhteen sain täysin vapaat kädet! Läksiäissankarin matkakohteen ollessa Australia, oli kovin loogista etsiä jotakin kyseisestä maasta kakkua koristamaan. Hieman oli suunnitelmat korkeammalla kuin taito toteuttaa... Ajatuksena oli nimittäin tehdä koala lekottelemaan rannalle, mutta mutta, eipä koala ikinä näyttänyt koalalta, joten nyt rantaa koristavat paahtunut rapu, bumerang, simpukoita, kiviä, meritähti ja merihevonen. Merestä voi bongata hainevän.

Kakun sisus on vaaleaa kakkupohjaa, valkosuklaa-sitrusmoussea sekä vadelma-mustikka-kirsikkamoussea.

Koristeet on tehty pääosin sokerimassasta ja päällinen on karkkimassaa, jonka päällä digestivekeksin muruja hiekkana.

Herkullista päivää Naiset ja hyvää matkaa Leena!







torstai 20. syyskuuta 2012

Rotinakakku

Olen parasta aikaa reissussa ja pääsen katsomaan vastasyntynyttä tyttöä tuota pikaa.

Pieneksi viemiseksi tein neljän munan täytekakun, jonka välistä löytyy
sitruunakerma-rahkaa ja metsämansikka-vadelmahilloa. Kakkupohja on suklainen ja päällinen karkkimassaa.

Kakusta tuli kyllä varsin omatekemän näköinen, olihan kaikki tarvittavat työvälineet ja astiat jääneet kotiin.
Mutta toivotaan, että kakku on sitäkin maistuvampi!
 
Nyt pientä nyyttiä katsomaan!

sunnuntai 16. syyskuuta 2012

Prinsessalle prinsessakakkua!

Yksi kokonainen vuosi on siitä kun pieni tytöntylleröinen syntyi. 
Tänään häntä juhlitaan ja toki kakku olla pitää.



Toiveena oli kruunu ja vaaleanpunainen ulkoasu. Muuten sain taas vapaat kädet. Lopputuloksena kovin prinsessamainen kakku, joka pitää sisällään limecurd-mustikkahilloa ja mustikka-vadelma-valkosuklaatäytettä.






Päällinen ja koristeet karkkimassaa. Kruunun sisältä löytyy ei-niin-kakkulapsille marianne-karkkeja.






Iloista syntymäpäivää Frida!

keskiviikko 12. syyskuuta 2012

Käsityöharrastajan kakku

Minä niin tykkään näistä erilaisista ja erityisistä kakkutilauksista! Tänään sain kunnian tehdä anopilleni kakun viemisiksi syyskauden ensimmäiseen käsityökerhotapaamiseen.



Kakun suhteen sain täysin vapaat kädet. Tai oli yksi pyyntö, kakussa tuli näkyä jollain tavalla pienen lapsenlapsen syntymä, jonka johdosta kakkua tarjoiltiinkin.

Päädyin hyväksi havaittuun kuningatartäytteeseen ja vaaleaan kakkupohjaan. Päällä ensin ohuen ohut kerros valkoista karkkimassaa, jonka päälle sommittelin tilkkutäkkiä mukaillen erivärisiä paloja. Teksti ja lankarulla myös karkkimassaa. Hivenen epäselvässä tekstissä lukee Urhon mummi.

Toivottavasti maistui!