Sivut

perjantai 30. toukokuuta 2014

Nimipäiväkahvitteluja

Eilen vietettiin pienimuotoisesti Oivan nimipäiviä, mutta tokihan kakku piti pienelle miehelle olla! 

Tällä kertaa päädyin suklaiseenkermakakkuun ja raparperi-marenkipiirakkaan.


Kakkua varten tein 4 munan unelmakääretorttupohjan, jolle levitin vadelmahilloa ja marjarahkaa. Leikkasin torttupohjan pituussuunnassa kolmeen osaan, suikaleiksi siis. Käärin suikaleet rullalle, toistensa ympärille, ja kuorrutin suklaakerma-rahkalla. Todella helppo tapa tehdä täytekakku samana päivänä tarjottavaksi, ei tarvitse juurikaan kostutella.


Omasta pihasta poimituista raparpereista valmistui uusimman Pirkka-lehden ohjeen mukaisesti raparperi-marenkipiirakka. Tässä ohjeessa muropohjan päälle keitetään raparperikiisseli ja kuorrutetaan vielä marengilla. Aika hyvä vaihtoehto raparperien käytölle, varsinkin jos ei ole niiden suurin ystävä.






maanantai 26. toukokuuta 2014

Nuppulan valkosuklaakakku




Tänään vietimme kevätkauden viimeistä kerhoaamua Piikkiön Nuppulassa. Viimeisen kerran kunniaksi olikin nyyttärit! Leivoin tällä kertaa kahvikakun valkosuklaalla ja mokalla maustettuna. Mokkamaku tuli kakkuun kahvijauheella. Koristeissa hyödynsin jo aimmin tekemiäni ruusuja.

Syksyllä jatkamme taas mukavassa seurassa!

perjantai 23. toukokuuta 2014

Elielin leivokset

Ystäväni poika juhlii tänään 3-vuotissynttäreitään. Juhlijoiden joukossa on myös gluteenittoman ruokavalion noudattaja. Hänelle pääsin tekemään pieniä kakkuja/leivoksia.
Kakkupohja on suklainen ja välissä on marjamoussea ja vadelmahilloa. 



Iloisia juhlia pienelle suurelle miehelle!


maanantai 19. toukokuuta 2014

Jalkapallo ja päivänkakkaroita


Pitkästä aikaa pääsin tekemään erääseen perheeseen kakun! Tämä kakku meni pojalle, joka täytti pyöreät 10 vuotta. Toiveena oli jalkapalloaiheinen kakku.


Kakun sisuksesta löytyy tummasuklaamoussea ja toisesta kerroksesta vadelmamoussea vadelmahilloraidalla. Kostutukset tällä kertaa sitruunavichyllä.



Onnittelut vielä Felixille!

sunnuntai 11. toukokuuta 2014

Äitienpäivän brookie

Pitkään on pitänyt testata tätä New Yorkin Brooklynissa alkunsa saanutta herkkua, eli Brookieta. Tässä leivonnaisessa yhdistyvät tahmea brownie ja rapea cookie. Voisiko herkumpaa enää olla!




Herkullista äitienpäivää joka naiselle!

lauantai 10. toukokuuta 2014

Oivan nimiäiset

Viime viikon sunnuntaina meidän perheessä juhlittiin nuorimman jäsenen nimeä.

Tarjolla oli...

grillistä lihavartaita, ribsejä, kasvisvartaita, vihersalaattia, coleslaw, focacciaa,


appelsiinikakkua valkosuklaakirsikoilla,


vadelmatäytteistä täytekakkua ja


valkosuklaasydänpullia.

Ihanat vieraat, kiitos juhlista!