Sivut

sunnuntai 31. heinäkuuta 2016

Vadelma-vaniljatorttu


Vadelmia, vadelmia, vadelmia!

Tällä kertaa puhtaasti pelkästään vadelmista kaurainen torttu. Pohjana murotaikinatyyppinen kuohkea kanelilla ja vaniljalla maustettu pohjataikina. Tämän päällä vaniljakreemiä ohuelti, vadelmia noin 8 dl, vähän sokeria ja päällimmäisenä kaurahiutaleista, mantelilastuista, voista, sokerista ja vehnäjauhoista tehty muruseos.



Huumaava vadelman tuoksu leijuu edelleen kodissa!


lauantai 30. heinäkuuta 2016

Sitruuna-marenkikakku


Vaihtoehto kesän marjaherkuille.




Pohjana digestivemurua ja ohuelti lemon curdia, täytteenä liivatteella hyydytetty sitruunainen mousse ja päällä italian marengista huippuja.




torstai 28. heinäkuuta 2016

Tortano X 2


Pitkästä aikaa pääsin rauhoittumaan hiivataikinan parissa!

Päätin tehdä Leila Lindholmin ohjeella tortanoleipää. Eli leipää, jonka sisälle kätketään jotakin herkkua, oikeastaan mikä vain sopii!





 Minä tein kaksi leipää, joihin laitoin ilmakuivattuakinkkua, basilikaa ja vuohenjuustoa sekä toiseen buffalomozzarellaa.

Taikina oli todella herkullinen ja ihanaa käsitellä.Painelin kohotetun taikinan käsin ohuehkoksi suorakaiteeksi, jonka päälle ripottelin täytteet. Taitoin levyn pituussuuntaan ja käänsin renkaaksi.

Kunnollisen kohotuksen jälkeen pirskottelin oliiviöljyä vielä päälle ja paistoin uunissa noin puoli tuntia.




tiistai 19. heinäkuuta 2016

Jaffa-marenkijäätelöt


Hellepäivän helppo herkkua tarjoiltiin iltapäivällä omille ja naapurin lapsille.



 
Tein jo aiemmin italian marengilla kiekkoja, joiden väliin otin muotilla jaffa-jäätelöstä kiekkoja. Koristelin sulalla suklaalla ja niin olivatkin jo valmiit.

Heinäkuun helteet, ihanaa!

torstai 14. heinäkuuta 2016

Kuningattarien kermakakkua ja brownies Leilan tapaan


Kesäiltaa vietettiin yhdessä ystävien kanssa. Reilun viikon leivontatauon jälkeen olikin ilo leipoa! Tein kääretorttupohjasta kermakakun, jonka välissä tuorejuustokermaa ja vadelmahilloa, päällä eilen poimitut marjat ja kermaa. Koristelussa suklaalastuja ja mantelirouhetta.



Lisäksi tein Leila Lindholmin ohjeella suussasulavia browniesherkkuja. Päällinen tuorejuustokuorrutusta ja koristeena murusteltuja marenkeja.

Olipa iloinen ilta! Kiitos ystävät!

perjantai 1. heinäkuuta 2016

Ingan nallekakku


Ti-ti Nallet olivat neljä vuotiaan Ingan toiveet synttärikakun päälle. Täytteeseen toivottiin jotain muuta kuin pelkkää suklaata ja mansikoita.

Tämän kakun sisällä on vadelma-valkosuklaa-limemoussea, ohuelti lime curdia ja päällä sokerimassaa. Päällä huilailee kaksi toivottua hahmoa.




 Suuren suuret onnittelut Inga-neitoselle!